12. elok. 2008


Kaverini tuossa juuri muistutti minua tänne kirjoittelusta. On tullut hieman taukoa juu. Ei tässä pahemmin mitään ole tapahtunutkaan. Töissä olen käynyt ihan normaalisti.

Edellis viikonloppuna käytiin Joonaksen kanssa äitin asuntoautolla etelä-Suomessa ajelemassa. Oltiin perjantaista sunnuntaihin ja mukavaa oli. Yöt vietettiin Haminan ja Santalahden leirintäalueilla. Haminan leirintäalue oli aika meluinen ja rauhattoman tuntuinen. Se sijaitsi meren rannalla ja maisemat oli upeat, mutta muuten ei sinne kyllä tee enää mieli. Santalahti (Kotkassa) taas oli tosi kiva, mutta kallis paikka. Siellä varattiin saunavuoro ja yllätys oli mukava. Puku -ja pesuhuoneessa ei ollut minkäänlaisia verhoja! Ikkuna alkoi siitä 170 sentin korkeudelta, joten oikein hyvin sinne näki. No, pidettiin sitten valot pois, mutta kyllä sitä kokoajan vilkuili ikkunaan, että katseleeko joku. Pesuhuoneen ikkuna oli vielä vastapäätä suihkuja, joten mahtavaa!! No, emme kai yleisöä saaneet, joten kaikki sujui ihan hyvin.

Äiskän asuntoauto ei ihan uusintamallia ollut joten pieniä ongelmia esiintyi. Meidän piti ensin viedä auto katsastukseen ja tarkoitus oli lähteä matkaan hyvissä ajoin, että löydetään perille. No, kaikki ei sitten sujunutkaan ihan odotetusti. Yhden säilytysluukun avain katkesi ja luukku ei enää pysynyt kiinni. Sitten piti etsiä vara-avainta ja koska sitä ei ollut piti ottaa maalarinteippi avuksi. Päästiin lähtemään myöhässä ja ajettiin muutaman kerran harhaan. Meidän aika oli kello 11.20 ja minä olin konttorin luukulla klo 11.18 eli runsaasti jäi vielä aikaa.  Auto meni sitten nipin napin läpi ja päästiin matkaan.

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Porvoo, jossa käytiin pizzalla. Porvoossa käytiin ihan vain Brunbergin tehtaanmyymälän takia. Saatiin sieltä haettua vähän matkaevästä. Mikä siis tarkoitti suukkoja (ent. neekerinsuukkoja), riisisuklaata ja marmeladinamuja. Herkun voimilla siis matkailtiin. Toki sieltä kotiin tuliaisikin lähti mukaan. Alkumatka ajeltiin kauniissa säässä, mutta Porvoossa alkoi kaatosade ja ukkonen! Ukkosta olin odotellutkin, joten olin iloinen. Porvoosta ajeltiin yhteen saareen, johon pääsi lossilla. Saaressa ei ollut yhtään mitään, joten ei kun takaisin. Ja minä pelkäsin kokoajan, että diesel loppuu. Sitä ei ollut paljoa ja bensa-asemia ei ollut missään kovin lähellä. Hyvin kuitenkin siitäkin selvittiin. Illalla oltiin sitten Haminassa ja mentiin Lidlin kautta leirintäalueelle. Yö autossa oli kylmä. Ei saatu meinaan kaasua päälle. En ole ennen nukkunut peiton alla farkut ja villapaita päällä. Pelkäsin jo tulevani kipeäksi, mutta onneksi siltä vältyin. Aamulla lähdettiin sitten kierteleen Haminaan ja siitä ajeltiin Kotkaan, jossa käytiin syömässä kebabit ranskiksilla. Oli oikein hyvää, paitsi, että kebabin päällä oli joku kastike. Se ei mielestäni sopinut oikein siihen. Kotkan satamassa käytiin kattelemassa veneitä. Mikä tarkoitti sitä, että Joonas lepäsi autossa ja minä menin kuvaamaan. Sain kuulemma viipyä kauemminkin. Venesatamassa oli ihan rannan vieressä joutsen kahden poikasen kanssa. Ne oli sitten söpöjä. Kun menin vähän lähemmäksi kuvaamaan niin äiti-joutsen piti ihan hirveätä meteliä. Kai se luuli, että uhkaan poikasia jotenkin.
Kotkasta siirryttiin sitten suoraan Santalahteen. Se on viiden tähden leirintäalue ja kyllä tähdet paikkansa pitivät. Siellä oli ihan kunnon sisävessat ja minä olin onnellinen! Santalahti on kanssa merenrannalla ja siellä oli hieno ranta. Harmi vain, että oli kylmä. Siellä oli myös minigolf-rata, mutta kokoajan oli niin paljon pelaajia, että ei viitsitty mennä. Kyllä se aika kuitenkin kului. Seuraavana aamuna lähdettiin ajamaan kohti Espoota. Äiskälle päästyä meitä odotti riisi ja kanakastike. Syötyä lähdettiin rautatieasemalle ja kohti Tamperetta. Siinä reissu lyhykäisyydessään. Paljon tuli kuvia otettua ja osa niistä täytyy saada tilattua ja laitettua albumiin.

Joonas pääsi tänne Treelle opiskelemaan, joten päästään tässä muuttamaan saman katon alle. Hän laitto nyt ensin yksiön hakuun, koska minä asun siskoni kanssa ja mun täytyy maksaa meidän kämppää niin kauan, kun sisko löytää oman kämpän. Sitten voin siirtyä maksamaan Joonaksen kanssa samaa asuntoa. Laitetaan sitten varmaan kaksio hakuun. Toivottavasti se yksiö nyt on ainakin sellainen 35m2, että mahdutaan siihen sopivasti molemmat. Onneksi huonekaluja ei ole niin paljoa. Joonas tuo Oulusta ainakin sängyn ja multa tulee sitten kirjahylly, tv-taso, telkkari ja sellaista pientä. Tarttee ostaa digiboksi ja dvd-soitin. Digiboksi täytyy ehdottomasti olla tallentava. Olen sellaiseen tottunut niin en pärjää ilman. Mä myös en usein jaksa katella telkkaria silloin kun joku ohjelma tai leffa tulee. On sit kiva katella silloin kun jaksaa ja muistaa.

Eipä sitten kai muuta. Lähden tossa kolmen vartin päästä syömään ja sitten onkin aika mennä pariksi tunniksi tiskille. Mukavan nopeaan on ensimmäiset työtunnit mennyt. Töiden jälkeen käyn katsomassa, jos löydän Pariisin matkakuville haluamaani albumia. Täytyy taas yksi uusi albumi ostaa varastoon. Otan niin paljon kuvia ja suurimman osan haluan paperille, joten albumeita kuluu. Ne alkaa kohta vieädä jo aika paljon tilaa. En ole vielä edes tilannut viime vuoden teatteriryhmän kuvia ja nekin tarvisi johonkin tallettaa. No, eiköhän albumeille tilaa löydy.

En sitten odotetusti päässyt opiskelemaan. Eli mitään isoa muutosta ei ole tapahtunut eikä varmasti tapahdukaan hetkeen. Nyt siis vain teen töitä ja keräilen rahaa tulevaa matkaa varten.

Eilen oli Hannan päivä ja Joonas oli tehnyt mulle makaroonilaatikkoa ja leiponut mansikkakakun siksi kun pääsin töistä. Hän oli myös lähtenyt bussilla Ideaparkiin hakeen mulle ihanaa, tosi isoa Möhköfanttia! <3 Nyt mulla on neljä erilaista pehmomöhkistä. Eilen siis syötiin hyvin ja oltiin muuten vaan yhdessä. Tänään Joonas lähti kotio rassaileen autoansa ja maalaileen. Ensi torstaina lähdetään sitten mun äiskälle Espooseen ja lainataan asuntoautoa, jolla lähdetään hetkeksi ajelemaan. Kiva, että on kolmen päivän vapaa niin voi lähteä. Tarttisi kohta alkaa miettiä jo lomatoiveita syksylle. Mulla on muistaakseni 12 päivää lomaa. Tietysti osan jätän loppuvuodelle, että voin sitten jouluna lopettaa työt. 

Nyt jo stressaa hieman, että mitähän sitä ensi vuoden alusta sitten tekisi? Pitäisikö sitä vaan koittaa hankkia itselle ammatti vaikka oppisopimuksen kautta? On iso todennäköisyys, että en yliopistoon tule pääsemään ja en mä kovin pitkään enää voi "olla tekemättä mitään" siis haaveilla turhaan. Elämä on hankalaa.. mutta en osaa oikein sanoa mikä mua kiinnostaakaan. Kai mustakin sitten joku sihteeri tms. tulee..

  

Morning morning!


Taas on uusi viikko pyörähtänyt käyntiin. Eilen vietin päivän välivuorossa. Se ei ole kovin mukava, kun töihin täytyy lähteä kymmeneltä ja bussimatkojen takia kotona on vasta klo 18 jälkeen. Siinä menee tavallaan koko päivä. Varsinkin jos seuraavana päivänä on aamuvuoro (kuten tänään on). Mieluiten tekisin kokoajan aamuvuoroja, kun pääsen sitten hyvissä ajoin kotiin. Vaikka aikaiset aamuheräämisethän ei koskaan ole kivoja.

Sain tuossa putsailtua kaikki koneet ja nyt odottelen päivystysvuoroni alkua. Se alkaa tänään klo 11. Päivystykset on siitä kivoja, että siinä on lähes kokoajan jotain tekemistä. Sisävuorossa mulla hommia on tosi vähän, kun olen avustaja ja en ilman pyyntöä osaa oikein mitään tehdä, paitsi putsailla koneita ja toisessa paikkaa järjestellä lehtiä. 

Ihme, että pääsin tänään töihin, jopa jonkin verran etuajassa. Bussi oli ihan täynnä ja olin varma, että myöhästyn ainakin vähän. Mulla on bussipysäkiltä vielä noin vartin kävelymatka. Nyt on pää sen verran tyhjä, että lopetan tän paskanjauhannan.

Mennään tänään mun töiden jälkeen kattoon Joonakselle sandaaleja. Mukavaa!

Joitain pikkufaktoja


Tässä on nyt sen verran tylsää, että ajattelin tappaa aikaa pienellä ja hauskalla(?) ystävänkirja jutulla.

PERUSTIETOA

Aloitusaika: 12.09

Päivämäärä: 11.7.08

Nimi tai nimimerkki: Hanna

Lempinimi: Taukki, Taukelo, Hamu

Syntymäpäivä: 4.12

Silmien väri: harmaanvihreät kai?

Hiusten väri:  tällä hetkellä mustat sinisillä lisäkkeillä

Sisarukset: kaksossisko

Kenen kanssa asut: siskon

Nukkumaanmenoaikasi:  yleensä siinä 22-24 välillä

Missä kaupungissa asut: 
Tampereella

Suosikkiharrastus:  teatterissa käynti

OLETKO KOSKAAN

Ollut niin humalassa, ettet oikeasti muista eilisestä mitään:  en

Jättänyt menemättä kouluun, koska satoi:  en

Ollut auto-onnettomuudessa:  en onneksi

Potenut sydänsuruja:  kyllä kyllä.. ja useammin kuin kerran. :)

Pitänyt kaikki sinulle uskotut salaisuudet:  juu

Omistanut mielikuvitusystävää:  no tota... ;)

Ihastunut kaveriisi:  en kovin vakavasti ainakaan

Olet itkenyt elokuvan aikana:  en. fiktio ei saa mua kovinkaan usein kyynelehtimään

Ihastunut piirroshahmoon:  no en varsinaisesti. Kaunottaren ja hirviön Hirviö on kuitenkin aikas ihana!

Ollut latotansseissa:  no en!

Leikannut hiuksiasi:  juu-u

Missä olet koulussa/töissä:  kirjastossa töissä

SUOSIKKISI

Shampoo:  ei ole suosikkia

Saippua:  kts. edellinen

Väri:  oranssi, musta, keltainen

Päivä vai yö: 

Kesä vai talvi: 
molemmat pienin varauksin

Hymiö: :)(:  :)

Bändi:  Apollo

Mainos:  ööh.. ei suosikkeja tälläkään saralla

Elokuva:  The day after tomorrow

Jäätelö:  Kingis minttu

Kouluaine:  uskonto, enkku

Kaupunki:  Tampere, Lontoo, Pariisi

Juoma:  greippilimu

JUURI NYT

Työ:  kirjastossa peräkoneella tällä hetkellä

Mitä on päälläsi:  mustat liituraitahousut ja ruskea paita

Miten hiuksesi ovat:  kahdella poninhännällä

Mitä syöt:  en nyt mitään, mutta ruokkiksella sitten banaania ja ruisleipää

Mitä juot:  tauolla vettä

Mitä ajattelet: 
pääsykoetuloksia ja näitä kysymyksiä

Kenelle puhut:  työkaverille mesessä

Mitä katselet:  asiakkaita ja näyttöruutua

Mitä kuuntelet:  näppäimistöstä kuuluvaa ihanaa musiikkia (ts. NÄPY NÄPY! :D )

OLETKO VIIMEISEN 24 TUNNIN AIKANA

Itkenyt: en

Laulanut:  en sitäkään

Tavannut uuden ihmisen:  no en varsinaisesti

Kirjoittanut kirjeen:  en, mutta odotan tänään saavani kirjeen

Siivonnut huonettasi:  juu en!

Harkinnut itsemurhaa:  en ole niin masentunut tällä hetkellä

Ajanut autoa: 
ei ole korttia, eikä autoa!

USKOTKO

Itseesi:  joo-o.. toisinaan

Ystäviisi:  tottakai!

Kohtaloon:  siihenkin

Elämään:  pakkohan se on!

Hammaspeikkoon:  en sentään :)

Ufoihin:  tuntemattomiin lentäviin kohteisiin kyllä

Jumalaan: 
kyllä

YSTÄVÄT JA ELÄMÄ

Onko sinulla poika/tyttöystävä:  on

Oletko ihastunut johonkuhun:  olen

Kenet ystävistäsi olet tuntenut kauimmin:  Jonnan

Montako hyvää ystävää sinulla on:  3

Entä kavereita:  monta

Ovatko ystäväsi pettäneet sinut: ei hyvät ystävät

Kenen kanssa itket mieluiten: 
yksin

Kamalin tunne: 
pelko toisen puolesta

Paras tunne: 
rakastuminen

TULEVAISUUS

Mitä toivot tulevaisuudelta: 
rakkautta, opiskelupaikkaa, töitä omalta alalta, perhettä jne..

Mitä pelkäät tulevaisuudessa: 
yksin jäämistä

Mitä aiot tehdä tänään?
ruokaa ja viettää aikaa Joonaksen kanssa

Oletko onnellinen elämässäsi vai haluaisitko muuttaa siinä jotain? kyllä olen kohtuu onnellinen tällä hetkellä

Lopetusaika: 12.30

hot spud here..


Taas töissä... nyt saankin istua "perätilassa" eli asiakkaiden huoneessa koneella ja neuvoa, jos kysyttävää ilmenee. Tällä hetkellä on vain neljä asiakasta ja kaikki näyttävät asiansa osaavilta, joten en varmaan hirveästi joudu hyppimään tältä pallilta. Olen tänään ekan kerran elämässäni ottanut kaksipuoleisia kopioita. Otin niitä jopa kahdella eri kerralla. Toisella kerralla onnistuin siinä ilman apua. Olen siis kehityskelpoinen yksilö! Päivystyksessä ts. varaustiskillä tulen sitten viettämään päivän viimeiset tunnit (14-16). Eipä tuo haittaa, kun sitten Joonaskin jo pian saapuu! <3 Kuinkahan saan aikani kulumaan tässä siihen asti. No ruokkis (n. puoltuntia) on tietty ennen sitä, mutta 2,5 tuntia tässä on aika pitkä aika kuitenkin.

Tänään sitten iltapäivällä pitäisi tulla Treen yliopiston tulokset nettiin. En ole varmaan ainoa, joka hieman jännittää tällä hetkellä. Toisaalta kokoajan mietin, että miks ihmeessä mä jännitän, kun en kuitenkaan pääse sisään. Ja haluanko mä sinne? Mulla on kuitenkin nyt tän vuoden loppuun töitä ja saisin kerättyä matkarahat ja maksettua muutamat osamaksuostokset (kannettava ja ipod) pois. Olisi se kiva saada säästettyä rahaa vähän normielämäkin varten, mutta kyllä se New York vie niin paljon ettei kykene. Olen laskenut, että noin 350-400€ pitäisi saada kuussa säästöön. Sitten kun maksaa vuokran (300€) ja kaikki muut laskut niin ei sitä käteen jää paljo mitään. Mä en itseasiassa edes tiedä paljonko palkkaa tulen  saamaan. Toivottavasti palkkapäivänä yllätys on positiivinen.

Jos nyt muuhunkin saisin säästettyä rahaa niin tärkeimmät hankinnat olisi kunnon sänky ja tv. Olen varmaan jossain vaiheessa tän vuoden aikana muuttamassa erilleen siskon kanssa niin huonekalut vähenee ihan kiitettävästi. Ja en kovin huonoja huonekaluja edes uuteen kämppääni haluaisi. Tällä hetkellä olisi tarve myös uudelle kirjahyllylle. Mutta en nyt viitsi sellaisilla asioilla päätäni vaivata, kun mitään suunnitelmia ei kuitenkaan olla vielä lyöty lukkoon.

Oonkohan mää tulossa kipeeks? On vähän sellanen omituinen, vähän kuumeinen, olo. Huomenna mennään Turkuun Samppalinnan kesäteatteriin katsomaan musikaali The Wedding Singer (Hääkeikka). En odota siltä mitään, kun ko. musikaalin leffaversiokaan ei ole mitenkään kaksinen. Samppiksessa vaan on tullut tavaksi käydä, joten pakko mennä. Ensi kesänä sinne kuulemma tulee Elviksen musiikkiin pohjautuva musikaali All shook up. Se floppasi ihan kunnolla Broadwaylla ja oikeudet taitaa olla aika halvat. No, kyllä se kai tollasena kesämusikaalina menee? Täytyy vaan miettiä tarkasti, että viitsinkö sitä lähteä katsomaan.

Nyt taidan lopetella ainakin hetkeksi. Kun aika aika käy todella pitkäksi niin saatan jatkaa...

Tylsää


Nyt on hieman tylsää. Istuskelen just kirjastossa päivystyksessä ja on tosi hiljaista. Tässä pitäisi saada pari tuntia kulumaan. Päivä alkoi erittäin mukavasti, kun luulin, että mulla on täällä töissä vielä puuropusseja jäljellä. No ei ollut. Tän päivän ruokasaldo on yksi pieni banaani ja kaksi pientä rusinapurkkia! Jippijaijee! Eiköhän niillä kolme tuntia jaksa. Töiden jälkeen pitäisi mennä suoraan salille, mutta kyllä sitä on pakko jotain laittaa suuhunsa. En viitsinyt aamulla edes leipää tehdä, kun ajattelin että selviän sillä puurolla. Aamupalankin jätin väliin. No, söin mä muutaman rypäleen.. että silviisiin tänään!

Huomenna pitäisi sit tulla tulokset. Ilmeisesti sittenkin odotan niitä vähän, kun kokoajan niistä jaksan höpöttää. Tää "odotusaika" on kyllä mennyt tosi nopeaan, kun ensin olin siellä Pariisissa ja sitten menin Joonakselle Ouluun (ihan nätti kaupunki, by the way!). Sitten Joonas tulikin tänne ja lähti eilen. Työt aloitin 1.7 niin ei tosiaan ole paljoa ehtinyt ajatella pääsykokeita.  Viime vuonna muistaakseni jännitin niitä jo kesäkuun loppupuolelta asti. No, sillon kokeet menikin mielestäni oikein hyvin. Ja sisään olisin päässyt ellei pisterajat olisi nousseet. No sellasta se elämä on.

Nyt täällä vähän vilkastui, joten lopettelen tältä erää...

--------------------------------------------

Ajattelin vielä hieman kirjoitella ennen kuin lähden kotiin. Päivystys meni ihan kivasti. Täällä saa kyllä enemmän puhua enkkua kuin suomea. Mikä on tietty preppauksen kannalta ihan ok. Ottaa vaan pattiin, kun joskus tulee änkytettyä ihan kunnolla. Mutta kyllä alkaa jo muutenkin sujua. Ihanaa päästä tästä lähteen tädille syömään ja sit salille. Toivottavasti en kovin myöhään ole kotona, kun aamulla taas täytyy aikasin herätä töihin.

Joonas tulee taas huomenna tänne! <3

Tarinointia itsestä


Olisiko paha asia kertoa jotakin itsestään näin alkuun? Ei varmaankaan...

Tällä hetkellä olen 23-vuotias ja vaikutan synnyinkaupungissani Tampereella. Joulukuun loppuun asti teen töitä parissa kirjastossa ja sitten en taas tiedä mitä teen. Yliopiston pääsykokeisiin osallistuin keväällä, mutta 1/3 yhtä tehtävää meni ihan penkin alle, joten se siitä. Tulokset kuulen parin päivän päästä. Ja ei kyllä yhtään jännitä, kun tavallaan tiedän jo tuloksen. Eipä se tosin haittaa. Ala on kiinnostanut minua kauan, mutta nyt  olen alkanut pähkäillä, että onko se sittenkään mun juttu. Kulttuuriantropologia on alkanut yllättäen kiinnostaa minua enemmän ja niihin pääsykokeisiin ajattelin ensi keväänä hakea. Parhaat mahdollisuudet olisi päästä Ouluun tai Joensuuhun. Helsinkiin on aina tosi kova seula. Mutta saa nähdä.. Minua kiinnostaa myös eri uskonnot ja uskontotiedettä olisi kiva lukea sivuaineena, jos sellaiseen yliopistoon pääsen missä sitä on tarjolla. Vaikka onhan sitten tietenkin myös JOO-opinnot. Tällä hetkellä olen kiinnostunut kovasti eri uskonnollisista (kristillisistä) lahkoista ja fundamentalismista muutenkin. Minua kiinnostaa se aivopesu mitä lahkoissa harrastetaan.
Opiskelen myös avoimessa yliopistossa kirjallisuutta ja kirjatentit alkavat taas kohta painaa päälle. Pitäisi kolmeen opintopisteeseen lukea 12 romaania. Ihan liikaa! Mulla on vielä vuosi aikaa ja liian monta kirjapakettitenttiä edessä. Olen vielä niin äärettömän hidas lukemaan.. no eiköhän sekin jotenkin suttaannu. Tosin en usko, että kaikkia perusopintoja saan suoritettua. Kunhan nyt edes jotain saisin.


Harrastuksiakin löytyy, mutta aika heikonlaisesti olen niissä viimeaikoina viihtynyt. Punttiksella yritän käydä säännöllisesti, mutta ei siitä oikein tuu mitään, kun sali on niin kaukana. Koitan kuitenkin tsempata ja saada reenirytmini taas kuntoon. Näyttelemistä olen harrastanut muistaakseni 4,5 vuotta. Lupasin itselleni, että enää syksyllä en mene mukaan, kun viime vuosi oli niin raskas kaikin tavoin. Mutta aika todennäköisesti tulen päätökseni pyörtämään. En oikein osaa olla sieltä poiskaan.. mutta saas nähdä.
Muita "oikeita" harrastuksia ei multa oikein löydy. Ellei lasketa teatterissa käyntiä? Vuodesta 2002 olen aktiivisesti kuluttanut eri teattereiden penkkejä. Käyn n. 30-40 kertaa vuodessa katsomassa kaikenlaista. Musikaalit ovat lähinnä sydäntäni. Oli ihanaa, kun monivuotinen haaveeni Lontoon musikaalien katsastamisesta onnistui pari vuotta sitten. Nyt säästän rahaa ja ensikeväänä ollaan siskon kanssa lähtemässä New Yorkiin samaan puuhaan.

Matkustelu on myös rakas asia minulle. Kun oltiin siskon kanssa pieniä, tädit veivät meitä joka kesä johonkin päin. Yleensä pysyttiin Ruotsissa ja/tai Tanskassa, mutta käytiin myös kesällä 2000 Ateenassa. Silloin oli ne isot metsäpalot ja hellettä oli *paljon*. Sinne olisi kiva mennä uudestaan, mutta en ole uskaltanut, kun ilmeisesti kova saaste sai minulla aikaan molemmin puolisen korvatulehduksen ja angiinan. Onneksi sairastuin vasta matkan viimeisinä päivinä. Tänä keväänä käytiin ensin serkulla Münchenissä. Samalla reissulla käväistiin Itävallan puolella Salzburgissa. Oli ihana ajella alpeilla. Rakastan vuoristoa ihan hirveästi ja lähtisin aina vuoristoon lomalle, jos voisin. München on ihana kaupunki! Varsinkin Alte pinakothek taidemuseo on käymisen arvoinen.
Nyt juhannuksena käytiin Pariisissa. Oli kiva nähdä Notre Dame, Sacre Couer, Eiffel torni yms. ihan livenä. Myös Louvre oli mahtava. Mona Lisa ei niinkään. Disneylandissa käynti oli yksi pitkäaikainen haaveeni ja se tuli toteutettua. Ihan samanlainen se oli kuin muutkin teemapuistot. Ei siis mikään mieltä mullistava kokemus. Rahaa ja aikaa siellä tosin sai kulutettua mukavasti.
Viime vuonna käytiin siskon kanssa serkun luona Milanossa. Nähtiin siis alpit myös Italian puolelta. Como-järvellä oli kaunista ja upeaa, mutta valitettavasti sumuista. Ei ihan kaikkea saanut irti. Elokuussa käytiin myös Espanjassa, Saloussa. Ihan perus rantakohde, mutta päästiin sieltä käsin käymään Barcelonassa, Tarragonassa ja Andorrassa. Andorra on upea pieni valtio Pyreneitten sylissä. Sinne haluaisin ehdottomasti uudestaan. Käytiin myös Saloun lähellä sijaitsevalla Montserrat-vuorella. Oli ihana olla korkealla vuorella, kun samalla sataa kaatamalla ja ukkostaa. Niin, siellä Lontoossa myös käytiin kesällä 2006.

Nyt olisi haaveissa päästä sinne New Yorkiin. Haluaisin myös matkustaa vähän eksoottisempiin maihin, mutta ne saavat jäädä tulevaisuuteen.

Eiköhän tässä ollut jonkin verran pikkufaktoja minusta. Lisää kerron varmasti tulevaisuudessa.

Heippis!


Ajattelin aloittaa taas kerran uuden blogin. Vaihtelu virkistää tässäkin asiassa. Tänne Livejournaliin olen kirjoitellut paria blogia muutamia vuosia sitten ja yhteen kirjoitin hyvinkin ahkerasti. Se sitten jäi pariksi vuodeksi ja ajattelin, että parempi aloittaa kokonaan uusi. Olen myös kirjoitellut toiseen blogiin, mutta voi olla, että en jatka enää sen webhotellin tilausta. Saa nyt nähdä.

En viitsi paljoa nyt kirjoitella, kun olen töissä. Kotona sitten joskus on enemmän aikaa.. kunhan vain olisi jotain kirjoiteltavaa.. :)